Helppo tapa antaa ohjeita lapsille.

Osa kortin magiasta varmaan perustuu siihen, että tulee itsekin antaneeksi ohjeen tarpeeksi ytimekkäästi.

Uloslähteminen oli minulle hoitovapailla yksi vaikeimmista vaiheista päivässä. Pienin karkaili, vaippaa ei saanut laittaa ja ulkovaatteiden pukeminen oli työn ja tuskan takana. Isompi taas vetkutteli, komennon lähtövessaan menemisestä joutui antamaan moneen kertaan. 


Jatkuvan komentamisen loppu

Viimein ohjeiden hokeminen ja niiden toteuttamisen valvonta riittivät. Päätin tehdä lähtökortin ja myöhemmin piirsin myös aamutoimikortin sekä pelkän wc-kortin. Olen aikaisemmin nähnyt kuvakortteja, jotka ovat rivissä seinässä. Niistä näkee mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Kaipasin jotain vielä konkreettisempaa, joten piirsin pahvikorttiin wc-pöntön kuvan ja vaatteet, jotka täytyisi pukea ennen uloslähtöä.

 

Kuva 1. Esimerkkikuva uloslähtökortista

Valmiina lähtöön

Kutsuin isomman lapsen paikalle ja ojensin hänelle lähtökortin. Kerroin, että nyt olemme lähdössä, seuraa kortin ohjeita: käy wc:ssä ja pue. Tyttäreni lähti kortti kädessä välittömästi vessaan ja hoiti myös pukeutumisen vauhdikkaasti. Hän ei lähtenyt haahuilemaan, vaan toimi  kuvakortin osoittamalla tavalla. Hänelle ei ollut lainkaan epäselvää mitä pitää tehdä, eikä seuraava vaihe päässyt unohtumaan, koska kortti pysyi kädessä/käden ulottuvilla koko toimituksen ajan.

 

                                                                           Kuva 2. Kuvakortteja palkinnoksi pukemisesta. 

Kuvakortti palkinnoksi

Pienempää päätin motivoida loppupalkinnolla. Pukeutumisen jälkeen molemmat lapset saivat ”palkinnoksi” valita pinkasta kuvakortin. Kortit olivat pakassa väärinpäin, joten valittu kuva tuli yllätyksenä lapsille. Kuvakortteina käytin muumi-korttipakkaa. Ensimmäinen pukija sai myös ensimmäisenä kortin, joten pieni kilpailu sisarusten kesken vielä vauhditti lähtöä. Olen kyllä muistaakseni jostain lukenut, että kilpailutilanteiden virittämistä sisarusten välille tulisi välttää. Nyt kun uloslähtö sujui hyvällä vauhdilla, niin annoin asian olla.

Ohjeita eri tilanteisiin

Osa kortin magiasta varmaan perustuu siihen, että tulee itsekin antaneeksi ohjeen tarpeeksi ytimekkäästi. Kortin ojentava käsi on vaativa ja lapselle on tilanteessa selvää, että nyt tulee ohjeistus. Ehkä sitä voisi miettiä muitakin haasteellisia hetkiä ja pohtia, voisiko niihinkin kehittää oman kortin. Tai mitenkähän toimisi jäähykortit? Keltainen kortti olisi varoitus ja punaisella kortilla jäähylle. 

 

Kuva 3. Esimerkkikuva aamutoimikortista.

 

Kortiton elämänvaihe

Nykyisin lähdöt onnistuvat myös ilman kortteja. Niinä hetkinä, kun lähtö ei vaikuta käynnistyvän haluamallani tavalla, turvaudun taas korttiin. Joskus käy myös niin, että korttia vaaditaan, mutta yhtään ei löydy. Lyhin tie on silloin vain piirtää uusi kortti. Pienin kyllä edelleen karkailee, eikä vaippaa saa pukea tai vaatteita laittaa. Sitä taistelua tosin kestää paremmin, kun ei tarvitse valvoa isomman lapsen lähtövalmisteluita. Eikä siihen liene enää pitkä aika, kun saa jakaa kaksi lähtökorttia ja keskittyä vain oman takin pukemiseen.

 

Kirjoittaja: Alanne Eeva-Leena

Kahden lapsen äiti, KM

Ellassa projketikoordinaattorina

PS. Voit tulostaa tekstistä toiminta- ja kuvakortit omaan käyttöösi!

Lataa Ella-sovellus

Lataa Ella-sovellus ilmaiseksi puhelimeesi ja löydä uusia kavereita!

Kerro artikkelista ystävillesi!

Uusimmat

Ella

  • Ella on täysin uusi, kotimainen mobiilisovellus lasten vanhemmille
  • Tutustu muihin perheisiin ja etsi lapsellesi hänen ikäisiä kavereita läheltäsi!
  • Kehitämme Ellaan myös muita lapsiperheen arkea helpottavia palveluja — liity nyt mukaan ja auta meitä kehittämään palvelua!

Kopioi linkki ja jaa se ystävillesi!


×
Tykkäsitkö tästä?