Ella-kaverisovellus vieraili Lasten Oikeuksien Päivillä.

Saimme siis kutsun saapua esittelemään Ella-sovellusta lasten oikeuksien päivän kunniaksi Lohjalle.

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.

 

– J.P.Grant, UNICEFin entinen pääsihteeri

 

Lasten oikeuksien päivä Lohjalla.

 

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi marraskuun 20. päivä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus täytti vuonna 2016 Suomessakin jo 25 vuotta, kun päivä saatiin suomalaisiin kalentereihin vuonna 2002 UNICEFin aloitteesta. Vuoden 2017 teemana on yhdenvertaisuus ja siihen liittyen viestinnän yhteistyöverkosto suunnittelee yhdenvertaisuus teemaan liittyvää koulukampanjaa. Päivän tarkoituksena on muistuttaa ja tuoda esille lasten hyvinvointiin liittyviä asioita meillä ja maailmalla.


                                                                          

 

Marraskuisena maanantaina oli mieletön päivä iloisessa seurassa, ihania lapsia ja heidän vanhempiaan talon täydeltä. Saimme siis kutsun saapua esittelemään Ella-sovellusta lasten oikeuksien päivän kunniaksi Lohjalle, ja totta kai lähdimme. Heti aamusta pakkasimme autoon tarvittavat materiaalit ja hurautimme paikalle tuon matkan Turusta Lohjalle. Kurjasta säästä huolimatta tunnelma oli iloinen ja innokas, odottavakin. Lasten oikeudet ovat ehkä tärkein asia maailmassa, lapset ovat tärkeintä maailmassa ja siltikin heidät unohdetaan ja heidän oikeuksiaan poljetaan kaikkein ensimmäisenä.

 

Ensimmäiseksi pystytimme kaiken tarvittavan, roll-up standin ja pikkuisen Ella-pöytämme, unohtamatta tietenkään Ella-ämpäriä.

Hetken odottelun jälkeen alkoi ihmisiä virrata sisään. Lapsia ja heidän vanhempiaan tutustumassa eri järjestöjen toimintaan, sekä tietysti nauttimaan taikurista, ilmapalloeläimistä, kasvomaalauksista sekä keppihevosradasta.

Meidän pisteellämme letitimme pikkutyttöjen hiuksia samalla kun kerroimme vanhemmille Ellan toimintaperiaatteista sekä jaoimme esitteitä.

                                                                                       

Osalle vanhemmista Ella oli täysin tuntematon sovellus, mutta kuultuaan siitä ja sen helppokäyttöisestä toiminnasta moni innostui kyselemään lisää. Osa taas oli kuullut jo jotain ja oli kiinnostunut kuulemaan enemmänkin aiheesta. Yhteistä kaikille oli se että heidän mielestään Ella ideana oli loistava ja asiasta pitää saada laajemmallekin tietoa. Koska yksinäisyys on asia mikä koskettaa kaikkia. Kukaan ei halua olla yksinäinen, eikä kukaan varsinkaan halua lapsensa olevan yksinäinen. Ja moni jäi myös miettimään sitä että vaikka lapsella olisikin kavereita, maailma muuttuu koko ajan, harrastukset vaihtuvat, elämäntilanteet vaihtuvat ja ylipäätänsä maailma muuttuu ympärillä koko ajan. Ja silloin on hyvä kun ympärillä on ystäviä ja kavereita jakamassa niin ne elämän ilot kuin surutkin. Ja tähänhän Ella pyrkiikin, saamaan jokaiselle kaverin. Koska jokainen ansaitsee sellaisen. Ja koska jokainen tarvitsee sellaisen.   

 

Ella on siis ehdottomasti tutustumisen ja tykkäämisen arvoinen. Facebook-sivut ja Ella.fi sivut antavat paljon lisäinfoa ja tykkäämällä facesivusta pysyt mukana kaikissa uusissa kuvioissa.  

 

Lataa Ella-sovellus

Lataa Ella-sovellus ilmaiseksi puhelimeesi ja löydä uusia kavereita!

Kerro artikkelista ystävillesi!

Uusimmat

Ella

  • Ella on täysin uusi, kotimainen mobiilisovellus lasten vanhemmille
  • Tutustu muihin perheisiin ja etsi lapsellesi hänen ikäisiä kavereita läheltäsi!
  • Kehitämme Ellaan myös muita lapsiperheen arkea helpottavia palveluja — liity nyt mukaan ja auta meitä kehittämään palvelua!

Kopioi linkki ja jaa se ystävillesi!


×
Tykkäsitkö tästä?