Poika löytää aarre ämpärin

"Tuostahan saa kivan hiekkalelun pihalle", äiti totesi. Julle kuitenkin tiesi,  että löytynyt ämpäri ei ollut mikätahansa ämpäri. 


Oli alkukevään pilvinen päivä, ja välillä taivaalta satoi hentoja vesipisaroita. Pieni poika nimeltä Julle käveli äitinsä kanssa takaisin ruokakaupasta, mistä he olivat ostaneet ruokatarvikkeita kotiin. Julle oli saanut käteen mahtuvan rusinapaketin, jonka hän piilotti myöhempää herkuttelua varten takin taskuunsa.

Kevyt sade oli jatkunut aamusta asti, ja sinne tänne oli rakentunut lätäköitä. Julle hyppäsi jokaiseen vastaantulevaan sellaiseen, oli se sitten kävelytien vasemmalla puolella tai oikealla. Julle toivoi samalla salaa, että hänellä olis kaveri, joka myöskin pitäisi lätäköissä hyppimisestä. Silloin he voisivat hyppiä niissä kilpaa ja katsoa, kumpi saisi isomman lätäkkö-lätsäyksen aikaiseksi.

 

Tien vierustaa seurasi samansuuntainen oja, josta Julle oli joskus kauppareissulla löytänyt aarteita. Niille aarteille oli oma paikkansa Jullen huoneen ikkunalaudalla, eikä niitä saanut kukaan heittää pois, ei edes siivouspäivänä! Siinä ikkunalla oli soikean muotoinen, punertava kivi, joka oli yhtä suuri, kuin Jullen kummatkin peukalot yhteensä. Toinen aarrekivi oli rosopintainen ja musta, ja näytti Jullen mielestä ihan avaruuskiveltä. Siellä avaruudessa kuulema lentelee asteroidi-nimisiä kiviä, ja tämä oli aivan, ihan varmasti sellainen.

 

Kivien vieressä oli ruuvi, ja toinen metallimöhkäle, jota kutsutaan pultiksi. Niin oli naapurin setä kertonut. Ruuvi oli sedän sormen kokoinen ja niin jykevä, että se saattoi olla tippunut traktorista tai kuorma-autosta. Tai sitten avaruusraketista, jos asiaa miettii vähän tarkemmin.

 

Ja sitten oli vielä Jullen jalkaterän pituinen keppi, jossa oli hampaan jälkiä. Julle ajatteli, että lähi-metsän susikuningas olisi raadellut keppiä nälkäänsä. Äiti oli taas sitä mieltä, että naapurin setä oli heitellyt sitä Rekku-koiralleen, joka olisi kuljettanut sitä hampaissaan (koirille on hieman vaikeaa kantaa esineitä käpälissään). Ja niin se olisi päätynyt lopulta Rekun sylkäisemänä ojan pohjalle.

 

Kokeneena aarteen etsijänä Julle vilkaisi aina välillä ojaan. Mikä tahansa kivi, oksa tai romu ei kuitenkaan kelvannut, vaan Jullelle piti tulla syvä tunne sen aarremaisuudesta.  

 

"Läts", lätäkköhyppy. 

 

"Läts", lätäkköhyppy.

 

Äiti oli sitä mieltä, että onneksi joku oli keksinyt kumisaappaat. Vaikka eihän pientä poikaa olisi haitannut hyppiä lätäköissä lenkkareilla, juhlakengillä tai paljain jaloinkaan. Se oli kuitenkin joskus aiheuttanut äidin huutamista. Nyt äidin ei kuitenkaan tarvinnut huutaa, sillä saappaat oli keksitty nimenomaan lätäkköhyppelyä varten.

 

"Läts"

 

"Läts"

 

SITTEN Julle näki jotain turkoosia pilkistävän risujen, kivien ja mullan seasta. Jullen sydän pompahti innostuksesta. Hän tunsi heti, että se jokin turkoosi oli varmasti aarteiden aarre. Julle hyppäsi isolla loikalla ojan pohjalle (iso "LÄTS"), ja tarttui turkoosiin kahdella kädellä. 

 

Äiti pysähtyi, huokaisi ja laski ostoskassit maahan. Hän oli viisastunut opetellessaan elämää pienen pojan kanssa, ja tiesi nykyään miten tärkeä tilanne oli, kun Julle sai tuntemuksen aarteesta. Silloin ei auttanut aikuismainen patistelu, huutelu tai uhkailu, vaan oli pysähdyttävä siihen hetkeen ja tilanteeseen. Mutta huokailua äiti ei ollut osannut lopettaa. 

Jullen silmät loistivat ihastuksesta, kun hän kömpi ylös ojasta, kädessään mutainen, turkoosi ämpäri.

 

"Tuostahan saa kivan hiekkalelun pihalle", äiti totesi. (Aikuisten toteamukset on yleensä tylsiä ja mielikuvituksettomia).

 

Julle katsoi äitiään pohtivana, ja olisi huokaissut, jos olisi osannut tehdä sen aikuismaisella tarkoituksella: 

 

"Äiti, tämä ei ole ihan tavallinen ämpäri."

 

Julle piti ämpäristä tiukasti kiinni kunnes he saapuivat kotiin. Hän riisui kuraiset hyppysaappaat kohteliaasti jo oven ulkopuolella ja otti ne ämpärin kanssa mukaansa kylpyhuoneeseen. Siellä Julle pesi ensin ämpärin suihkun alla, ja unohti lopulta kurasaappaat lattialle, kun hän kuivasi ämpärin kuivaksi omalla suihkupyyhkeellään. Sitten hän vei ämpäri ikkunalaudalle muiden aarteiden viereen. 

 

Koko loppupäivän Julle vilkuili ämpäriään ja halusi keksiä sille nimen, sillä kaikille erityisen tärkeille jutuille piti antaa nimi. Hän mietti eri vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut sopivalta. asitten hän mietti kirjaimia, jotka osasi kirjoittaa. Julle osasi tietenkin jo kirjoittaa oman nimensä: J U L L E. Niiden kirjainten lisäksi hän oli harjoitellut sitä ihmispiirroksen näköistä kirjainta, jolta puuttui pää: A. 

Julle tykkäsi erityisesti nimessään olevasta tikapuu-kirjaimesta, jolta puuttui toinen pystypuu: E. Sen kirjaimen hän halusi ehdottomasti ämpärin nimeen. Käytettävänä oli nyt A, E, L, L, U ja J. Äiti osasi koota kaikista kirjaimista sanoja ja nimiä, ja niin hän auttoi myös kokoamaan Jullen osaamista kirjaimista nimiä. Jotkut kuulostivat ihan  hassuilta ja joitain hän oli mielestään joskus kuullutkin:

JULA, LELU, LALE, JALU, ULLA, ALLU, ELLU, ELLA...

 

"ELLA!" Julle huudahti.

 

Ella kuulosti hyvältä. Se kuulosti juuri sellaiselta, joka haluaisi hyppiä lätäköissä Jullen kanssa.

 

Ja niin ämpäri sai nimen "Ella".

Julle löytää aarre ämpärin

Kuvagalleria

Erityisen tärkeille jutuille piti antaa nimi.
Ella ämpäri ja muut aarteet.
E L L A ! huuhdahti Julle, kun keksi nimen.
Julle oli piilottanut rusinapaketin taskuunsa myöhempää herkuttelua varten.

Lataa Ella-sovellus

Lataa Ella-sovellus ilmaiseksi puhelimeesi ja löydä uusia kavereita!

Kerro artikkelista ystävillesi!

Uusimmat

Ella

  • Ella on täysin uusi, kotimainen mobiilisovellus lasten vanhemmille
  • Tutustu muihin perheisiin ja etsi lapsellesi hänen ikäisiä kavereita läheltäsi!
  • Kehitämme Ellaan myös muita lapsiperheen arkea helpottavia palveluja — liity nyt mukaan ja auta meitä kehittämään palvelua!

Kopioi linkki ja jaa se ystävillesi!


×
Tykkäsitkö tästä?