Auta lastasi selviytymään avioerosta

Lapsesta voi kasvaa ehjä, vahva ja menestyvä huolimatta vanhempien avioerosta.


Avioero koskettaa myös perheen lapsia

Nykyään solmituista avioliitoista noin puolet päätyy eroon. Vanhempien ero aiheuttaa lapselle pelkoa, hämmennystä ja turvattomuutta, eikä häntä tulisi missään nimessä jättää heitteille kaiken kaaoksen keskellä. Lapsen hyvinvoinnista on huolehdittava, vaikka vanhemmat olisivat uupuneita omasta tilanteestaan. Lapsen tuskaa ei voi poistaa, mutta häntä voi auttaa selviytymään monista eron tuomista pettymyksistä ja vääristä luuloista.

Tee lapselle selväksi ettei hän ole syyllinen eroon

Useasti lapset pitävät itseään syyllisinä vanhempiensa eroon. Kerro lapselle oikea syy eroon, ja toista hänelle usein, ettei hänellä ole mitään osallisuutta asiaan. Muistuta häntä siitä, miten paljon kumpikin vanhemmista rakastaa häntä. Toista ja toista!

Älä puhu pahaa puolisostasi

Vaikka haluaisit heivata (ex-) puolisosi maan syvimpään onkaloon, älä puhu pahaa hänestä lapsen kuullen. Lapselle kummatkin vanhemmat ovat tärkeitä, eikä hänen pitäisi joutua valitsemaan puolia. Lapselle voi olla musertavaa, jos esim. toinen vanhemmista jatkuvasti jättää hakematta lapsen, vaikka asiasta oli sovittu. Tällöin olisi hyvä aina olla vaihtoehtoinen tekeminen mietittynä valmiiksi, sen sijaan että jäisi harmittelemaan asiaa. Anna lapselle kuitenkin tilaa ilmentää pettymyksensä ja lohduta häntä.

Ylläpidä hyvä yhteistyö lapsen toisen vanhemman kanssa

Pyrkikää exäsi kanssa hoitamaan lasta koskevat asiat yhteistyössä tämän parhaan edun mukaisesti. Ihanteellista olisi, jos pysytte muutenkin hyvissä väleissä keskenänne. Erosta huolimatta rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan voi jäädä. Sen osoittaminen toiselle on merkityksellistä myös lapselle. Muistakaa kummatkin kertoa myös lapselle, miten paljon rakastatte häntä, ja miten tärkeä hän on teille. 

Pidä kiinni tutuista rutiineista

Avioerossa toinen vanhemmista useimmiten muuttaa muualle. Koska se jo järkyttää lapsen maailmaa, olisi hyvä saada jatkettua perheen arkipäivärutiineja muuten samaan tapaan kuin aikaisemmin. Muutokset voi tehdä pikkuhiljaa ajan kanssa, ja antaa lapselle aikaa sopeutua niihin. 

Vältä lisästressiä ja levottomuutta

Lapset haluavat yleensä viettää vanhempiensa kanssa tavallista arkielämää. Tärkeintä heille on vanhempien läsnäolo. Luokaa kummassakin kodissa samanlaiset rajat ja säännöt, jotka tuovat turvallisuutta. Suuret elämykset ja matkustelut saattavat aiheuttaa lisästressiä lapselle, joka joutuu sukkuloimaan muutenkin kahden kodin välillä.

Kerro avoimesti omista tunteistasi

Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, myös kielteiset. Kun ilmaiset ja kerrot lapsellesi surun ja vihan tunteistasi, lapsesi oppii tunnistamaan ja hyväksymään myös omat tunteensa. Älä kaunistele tai kauhustele erotilannetta, vaan kerro rehellisesti mitä siihen liittyy ja miltä se tuntuu. Pienemmille lapsille yksinkertaistettuna.

Anna lapsen ilmaista avoimesti omat tunteensa

Anna tilaa myös lapsen aidoille tunteille. On tärkeää, että hän tunnistaa tunteensa ja oppii kertomaan niistä. Apuna voi käyttää vaikkapa nallea, jolta kysyt miltä siltä tuntuu. Lapsi saattaa uskaltaa paremmin kertoa tunteistaan nallen kautta. Kerro lapselle että kaikki tunteet ovat sallittuja ja normaaleja, ja että hän pääsee aina syliisi, kun tarvitsee turvaa ja lohtua.

Sisällytä muita turvallisia aikuisia lapsesi elämään

Isovanhemmat, naapuri, sedät & tädit ovat tervetulleita tukijoita erotilanteessa sekä vanhemmille että lapselle. Joskus lapsen on helpompi puhua huolistaan muille kuin omille vanhemmilleen. Anna hänen turvautua itse valitsemalleen aikuiselle torumatta häntä siitä. 

Uskalla hakea apua

Joskus tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua. Kun pidät huolta omasta terveydestäsi, jaksat myös olla lapsesi tukena. Terveyskeskuksesta ja neuvoloista on hyvä lähteä puhumaan asiasta. Vaikka olet saattanut kokea vääryyttä puolisosi taholta, älä jää uhrin rooliin, vaan ota rohkeasti ja päättäväisesti vastuu omasta ja lapsesi hyvinvoinnista. Teillä on mahdollisuudet kaikkeen parhaaseen tässä elämässä!

Ellan kautta vertaistukea

Lapsi käy leikin turvin läpi kokemiaan ja näkemiään asioita. Turvallisen leikkikaverin kanssa tuskallisia asioita voi olla helpompi käsitellä. Voit löytää lapsellesi kavereita, ja itsellesi vertaistukea Ella-mobiilisovelluksesta. Ellassa on muitakin yksinhuoltajia, joten lataa ohjelma iOS:lle tai Androidille tästä, ja katso asuuko lähellänne elämäntilanteeseenne sopivia muita perheitä.

Lataa Ella-sovellus

Lataa Ella-sovellus ilmaiseksi puhelimeesi ja löydä uusia kavereita!

Kerro artikkelista ystävillesi!

Uusimmat

Ella

  • Ella on täysin uusi, kotimainen mobiilisovellus lasten vanhemmille
  • Tutustu muihin perheisiin ja etsi lapsellesi hänen ikäisiä kavereita läheltäsi!
  • Kehitämme Ellaan myös muita lapsiperheen arkea helpottavia palveluja — liity nyt mukaan ja auta meitä kehittämään palvelua!

Kopioi linkki ja jaa se ystävillesi!


×
Tykkäsitkö tästä?